Materiaaliseen havahdunnan luonne?

Onko niin, että huolimatta kaikesta elelystä ja opiskelusta teknologisen edistyksellisyyden ajassa, ei ole tajunnut, mitä tuntuu nyt olevan äärimmäisen tärkeää tajuta? Tuntuu, että elämämme teknologinen kulutus- ja hyvinvointiyhteiskunta jättää jotakin luonteeltaan ontoksi. Oudosti tuntuu kuin mahdollisuus tulisi tarjoutuvien valintojen ja asiantuntevien vastausten kukistamaksi? Toki voisi tehdä kaikkensa ollakseen vain onnellinen, kelluskella vain tässä ja nyt. Tai sitten tavoitella jatkuvasti jotakin, luoda uraa, mainetta tai mammonaa.  Viisaalta tuntuu arvostaa myös jälkiviisautta, jonkin jo kerrytetyn aktivoimista, ymmärtämään pyrkivää uteliaisuutta.

Ajattelu rakentuu pitkälti kielen palikoista, jotka piirtävät merkitystä eläessämme. Omaksumme nuo palikat valtaosiltaan jo varhain. On asia erikseen, ketkä nuo palikat ovat luoneet ja tuoneet käytettäväksemme sekä mitä ne kenties tänään kätkevät, antaen valoa tietyille puolilleen. Sanat inspiroivat ja vaikuttavat todellisuuteemme tapahtumina, tunteina, reaktioina ja toimintana. Edistys, demokratia ja tasa-arvo maalaavat hienoja mielikuvia, mutta myös peittävät hyväksymiään puolia ilmenevästä todellisuudesta. Kun jokin tapahtuma saa leiman, alkaa tuo leima lokeroida tuota tapahtumaa sekä tulevia tapahtumia. Varsinkin englanninkielestä löytyy yhtä sun toista mieltä hämmentävää ujutettua merkitystä. Sanoja olennaisempaa tuntuu kiteytetysti olevan se, millä luonteella niitä käytetään ja minkä ne sallivat jatkuvan. Sanat esimerkiksi voivat tarjota erinäisille auktoriteeteille räikeää rahaakin arvokkaamman avun; vakuuttavuuden kaavun.

Merkityksiä ja sanoja tärkeämpää taitaa siis olla se, mikä niiden kautta kantaa. Kuka ja kuinka niille arvoa annetaan? Merkitystasot ovat kiintoisa tapa lähestyä elämän eri kokonaisuuksia; näennäisesti identtiset ihmisten halut ja tarpeet värittyvät jokaisen uniikin merkityksenannon luonteen mukaisesti? Joku saattaa antaa suurtakin merkitystä jokaiselle askeleelle, joku taas saattaa olla koskaan ajattelematta ottamiaan askeleita. Joku saattaa kulkea vailla selkeää suuntaa, kun taas toinen tietää aina suuntansa määrätietoisuuden luonnetta ilmentävästi. Mitä luonnetta arkemme, jokainen päivämme meille välittää? Siitä kai elämässä pitkälti kyse, elämisen luonteesta. Luonne kuvaa jotakin jatkuvaa, jotakin jota ei sillä hetkellä kyseenalaista?

Millaisia luonnetekijöitä ihmisen historiasta löytyy? On traagista, osin kaunista ja inspiroivaakin, mutta paljon hukattuja mahdollisuuksia, alistusta ja suhteellista moraalia, ”omanapaista touhuilua”. Kaksijakoisuutta tai monijakoisuutta, jakoa ja valtausta, suhteellista moraalia, ylhäältä alaspäin saneltuja totuuksia? Toki riippuu paljon historian kertojasta (”his-story”), kenestä asiantuntevasta nyt vuorollansa onkaan kyse. Voittajat kirjoittivat historiaa, niinkin on usein tokaistu. Samaten: ”kuten ylhäällä, niin myös alhaalla”. Ylhäältä alaspäin ovat monet yhteiskuntarakenteet muodostuneet ja hakeneet inspiraationsa, Platonin teos Valtio on yksi muinaisempia esimerkkejä siitä. Kyseisessä teoksessa oli selkeät luokkajaot ja silmiinpistävää oli  mm. asiantuntijoiden, järjestelmään kasvaneiden ja sitä ylitse kaiken ylläpitävien edustajien rooli?

Mikä tilanne meillä on tänäpäivänä, varsinkin maailmanlaajuisessa mittakaavassa? Demokratia, jossa ylhäällä olevat, voimakkaasti ylhäällä olevien tahojen lobbaamat ja asiantuntijoista koostuvien ajatushautomoiden pitkien tähtäimien suunnitelmia mukailevat edustajat päättävät asioistamme. Samalla kuin massiiviset suuryrityksen harjoittavat rajoja rikkovaa jatkuvaa kasvua? Rakentaen ja hienosäätäen järjestelmää jo olemassa olevan, karun historian omaavan eriarvoisen järjestelmän päälle, pitkän tähtäimen suunnitelmallisuuden mukaisesti. Kaikessa käytetään virtaavana voimavarana rahaa, jota luodaan ylhäällä tyhjästä ja jonka arvo perustuu nykyään tyhjään, tosin äärettömän voimalliseen uskomukseen arvosta (tätä kutsutaan fiat-rahaksi). Ja jokaisessa välissä korostetaan demokratiaa, vaikka valtaosa vaikuttajajärjestöistä toimii yksityisesti. Lisäksi niiden jäsenistö ja osanottajat pääsääntöisesti kutsutaan, ja joista kansa ei juurikaan kuule.

Entä sanaparsi englanninkielestä käännettynä: ”Huijaa minua kerran, sinun häpeä. Huijaa minua kahdesti, minun häpeä.” Huijaamiseen on tarkoitus viittoa mahdollisimman vivahteikkaassa ja viekkaassa merkityksessä, sillä paras huijaus on tekeytyä totuudeksi. Kyseisen noston tarkoitus on palvella lähinnä ymmärtämisen ja oivaltamisen varjelussa, sekä virikkeenä. Ei tietenkään siksi, että ”huijauksia” olisi läheskään joka kolkassa, vaan että sen mahdollisuus on hyvinkin olemassa. Historia on karu; vähemmistöjen alistamia enemmistöjä, vaihetelevilla moraalittomuuksilla.

Virkeät luonnetekijät ovat vähemmän alttiita ”hänen tarinalleen” tai tiettyjä vähemmistötahoja pönkittäville ”totuuksille”. Sisältöön syventymiseen voi käyttää vaikka koko elämän, historian sisällön tarkkailulle. Suhteettoman äkkiä käy toivottavati kumminkin ilmi, että luonnetekijät, kantavat merkitysluonteet ovat ratkaisevia. Mitä jälkiä historiasta kantaa tänään, tässä ajassa? Onko jotain, jolle ei kenties olla havahduttu, jotakin jonka mätä luonne kaiken taustalla yhä kummittelee?

Kyseenalaistettava huolella ja huoletta?

Vastaa