Ajattelu ja kieli

Ajattelumme piirturiksi eli kuljettajaksi voi nimetä kielen. Sanat kuljettavat tajuntamme virtaa vuorovaikutteisesti aktivoiden ja aktivoituen aisteistamme ja tunteistamme. Kielemme kannattelee merkityksiä ja kohdistuksia, sitä mihin tunnemme tarvetta viittoa oleellisena tai käänteisesti epäoleellisena (mikä tosin on sekin oleellista epäoleellisena nähtynä).

palikkakoKielellinen hahmotuksemme eli ajattelu tapahtuu paljolti kielen ydinrakenteeseen ”koodattujen” rakenteiden kautta. Eli kuhunkin kieleen muodostuvat tietyt normit, joille sen käyttäjien tapa nähdä maailma ja jokapäiväinen, arkinen todellisuus pohjautuu. Merkittävä kielellinen perusrakenne on hahmottajan ja hahmotettavan asetelma. Minuutemme ottaa monesti äidinkielen rakenteemme kautta hahmottajan roolin, mikä heijastuu vahvana kokonaiskäsitykseemme osastamme maailmassa. Tämä tuntuu vahvistavan kuvaa, jonka mukaisesti olemme vierailijoita, uusia hahmottaja hahmotettavassa maailmassa. Yksilöllisyys korostuu suuresti.


On totta kai totta, että olemme yksilöitä ja kykeneväisiä hahmottamaan kieltämme käyttäen maailmaa. Toisaalta on vieläkin perustavanlaatuisemmin totta, että olemme ympäristömme kasvatteja. Suuri osa hahmotustamme onkin siis vuorovaikutteista, muualta kuin yksilöstä itsestään lähtöisin. Lisäksi erittäin huomionarvoista on hahmotuksemme eläväisyys ja muuntuvuus. Itse kielemmekin on muuntuvainen, josta suomenkieli tuntuu olevan oivallinen esimerkki.

bohmsiteeraus6mv

Professori David Bohm puhui ajattelijan ja ajatuksen harhasta, joka on toinen tapa ilmaista hahmottajan ja hahmotettavan asetelma. Todellisuus ei ole pelkistettävissä kahteen termiin, joko-tai-asetelmaan. Todellisuudessa tilanne on paljon eläväisempi. Minuuden käsityksemmekin on todella eläväinen, tosin kielemme perusrakenteiden sekä ympäristömme käytänteiden vaikutusvallan kautta alamme mieltämään itsemme määritellyiksi, selkeämmin leimatuiksi, yksilöllisiksi ja muuttumattomiksi toimijoiksi, ajatelijoiksi. Totuudellisemmin ajattelumme tuntuu monesti olevan menneessä muotutuneiden ajatusraiteden aktivoitumista, ajatusliikunnossa. Linkitämme nimeemme paljon ominaisuuksia, joista yksi keskeisimmistä lienee ajattelijan rooli.


Ajattelulla tuntuu myös olevan lokeroimisensa ja leimaamisensa ansiosta taipumus sulkea pois valtavat määrät näkemyksiä, vaihtoehtoja ja ratkaisuja. Mitä enemmän voimaa annamme jollekin mielipiteelle tai mieltymykselle, kuten harrastukselle, sitä voimallisemmin se ruokkii itse itseään ja sulkee muita tekijöitä pois. Annamme toisin sanoen oleellisuudellemme sisällön tai pikemminkin sisältö monesti ottaa valtaa oleellisuuksiemme kannattelussa. Monet ”antamistamme oleellisuuksista” ovat lisäksi vuorovaikutteisesti jonkin vaikutuksen, esimerkin, meissä nostattamia. Jälleen kertautuu hahmotusliikuntomme eläväisyys. Se, että olemme syntyisin ympäristöstämme, tästä maailmasta.


Kyseenalaistava kulma, jolle maailmamme onneksi tarjoaa virikkeitä, voi potentiaalisesti tarjota monenlaisia vapauttajia ajattelulle. Itsekriittisyydessä on toki vaaransa ja itseironisuuden arvoakaan voi tuskin tarpeeksi korostaa.


Aiheesta lisää pohdinnassa vuodelta 2014: Ajatusrefleksijärjestelmä


cropped-otsakekuvako0.png