Kärsimys

Kärsimys tuntuu jopa merkittävimmältä kohdentajalta oleellisuudelle. Kärsimyksen minimointi tuntuu yhdeltä oivaltavimmista tavoista siivota maailmaa sen sotkuista, onko näin? ”No pain, no gain”, kuulee hoettavan ja on monesti totta, että epämukavuuden tai vastoinkäymisen kautta voi aueta suuria oivalluksia. Evoluutioon uskomalla tunnustaa myös sen, että tuntevat, kaltoin kohdelluiksi ja kärsimään joutuneet otukset ja oliot ovat osaltaan synnyttäneet meidät, useamman miljardin vuoden pinnistyksessä. Toki on muitakin näkemyksiä, mutta mittavan kärsimyksen tragediaa se ei poista.

Järkyttävän isolla osa tapahtuvasta kärsimyksestä ei ole varsinaista ”gainia”, paitsi tajunta siitä että kärsimyksen minimointi on mitä oleellisinta? ”Deserve has nothing to do with it” toteamuksen yhdistäminen ”sometimes no pain, no gain but ultimately: no pain = gain” -lausumaan voisi avittaa? Me voimme antaa menneisyyden kärsimykselle ”gainin”, tunnustuksen että nyt alkaa riittämään?

Ääripäiden kautta on helppo heitellä kärkkäitä toteamuksia, todellisuudessa kärsimysten kirjo on hyvin monivivahteikas. Turha kärsimys on ehdottoman tarpeetonta, tosin jälleen kerran jonkin leimaaminen turhaksi asettaa voimallisia oletuksia havaittuja ilmiöitä kohtaan.

Luonnon romantisointi kenties sivuuttaa liiaksi faktan, että luonnossa tapahtuu ja on tapahtunut käsittämättömät määrät kärsimystä? Eläimet altistuvat sanoinkuvaamattomiin julmuuskohtaloihin, vaikka toki voimmekin tarkastella vain valoisia puolia sekä ylistää vahvojen, kyvykkäiden selviytymistä…

Onko ihminen omaamansa potentiaalin ansiosta suorastaan velvoitettu näkemään kärsimyksen minimoimisen keskeisenä päämääränä, merkityksenä? Jos ja kun uskotaan edes laveahkoon versioon evoluutiosta, tuntuu ilmeisen perustellulta antaa tunnustusta sille satojen miljoonien vuosien tuntevien olentojen kärsimykselle, jonka tuloksena ihminen on kyvykäs osaltaan tuhlaamaan ja sotkemaan, mutta myös täyttämään potentiaaliaan? Hukkaan valuva kärsimys on traagisinta mahdollista ja tässäkin mielessä kärsimystä sen eri muodoissa voidaan pitää huutavan kriittisenä arvottajana sille, millä panoksilla elämän peliä pelataan ja aikaa tuhlataan tai ollaan tuhlaamatta. Etenkin tämän sisäistäminen voi tarjota mitä pakahduttavimman tunnelatauksen kaikkea vääryyttä, alistusta, moraalittomuutta ja etenkin ihmisen toimesta loihtimaa potentiaalirikkaan sekasotkun siivoamista kohtaan?

otsakekuvako